Ajattelin hoitaa reissupostauksen kahdessa osassa, kuitenkin todella tiivistettynä. Joten tässä tulee, minun mielestä Berliinin kivoja paikkoja sekä vinkkejä sinne lähteville :) Kiitos muuten vielä tähän postaukseen vinkkejä antaneille, niistä moni saattaa tulla tässä kertauksena, sillä niistä oli meille todella iloa.
Berlin Welcome Card & julkinen liikenne:
Julkisilla on ihan älyttömän helppo liikkua Berliinissä. Ostimme Berlin Welcome Cardin suoraan lentokentältä infopisteeltä ja ajelimmekin metroilla, busseilla sekä ratikoilla koko loma ympäriinsä. Jos haluat matkata Potsdamiin saakka (kurkkaa seuraava kohta), kannattaa ottaa ABC alueelle kelpaava versio :) Kortin mukana tulee myös kartat, joten niitä ei tarvitse raahata matkalaukussa mukaan. Bussien nro 100 & 200 reitit kannattaa ainakin suhailla läpi, niistä näkee vaikka mitä Berliinin nähtävyyksiä.
Potsdam:
Me käytimme melkein kokonaisen päivän matkastamme reissulla Potsdamiin, joka todella kannatti. Potsdam on lyhyen junamatkan päässä Berliinistä ja se on Brandenburgin osavaltion pääkaupunki. Me kävimme katsomassa alueella olevat upeat linnat ja ihastuttiin linnakierroksen jälkeen Hollantilaiskortteliin sekä alueen historialliseen keskustaan. Keskustan alueella on suloisia putiikkeja sekä kahviloita riittämiin. Suosittelen kiertoajelua alueella, ellet halua kävellä kilometritolkulla laajalla alueella. Jalkoja säästää aika mukavasti istuskella bussin kyydissä :)
Sää oli matkallamme muuten todella vaihteleva. Torstaina sekä perjantaina olin melkoisen jäässä, kun taas lauantaista maanantaihin aurinko paistoi ja lämpötila kohosi t-paita keleille.
Hackescher Markt: Kiva kortteli/ostosalue, jossa ravintoloita sekä niin kauniit talojen sisäpihat. Itse innostuin nähdessäni Mujin liikkeen! Juna-aseman edessä oli ainakin lauantaina pikkuruiset markkinat, jossa pääasiassa ruokaa myytävänä. Suosittelen nappaamaan mukaan myös vastapuristettua appelsiinimehua.
Jatkoa pian :)
PS Kaikki kuvat reissultamme on napsittu Canon EOS M -kameralla, joka oli niin ihanan kompakti matkakaveri. Omaa järkkäriä raahatessa saan aina niskat kipeiksi, tässä pienessä järkkärissä ei tätä ongelmaa ollut ja se olikin mitä mainioin kamera mukaan kannettavaksi! Mahtui myös paljon pienempään laukkuun :) Kiitos siis Canonille lainasta!
Berliinin kaipaan :) Samoissa paikoissa olemme käyneet :>
VastaaPoistaBerliini on ihanan lyhyen lentomatkan päässä, joten sinne voisi mennä ehdottomasti uudestaan :)
PoistaOi mitä kuvia! Berliiniin on kyllä pakko päästä!
VastaaPoistaSuosittelen :) Sinne pääsee niin helposti ja ihan viikonloppureissussakin ehtii jo näkemään paljon!
PoistaHei! Osaatkohan kertoa käykö Berlin welcome ABC-kortti Designer outlet kylään asti?
VastaaPoistaMoikka! Voi harmi, en osaa auttaa sinua. En edes tiennyt moisesta ;) Tai Zalandon outlet oli yksi, jonne olisi ollut kiva päästä, mutta päätettiin jättää se väliin tällä kertaa.
Poista