lauantai 14. huhtikuuta 2012

Villa Lumi @ Bali

Singaporesta suunnattiin Balille seuraavana päivänä. Balilla asuimme upeassa Villa Lumessa, joka oli aivan mielettömän ihana ❤ Meillähän peruttiin mukavasti se alkuperäinen hotellivaraus viikkoa ennen Balille menoa, joten olen iki-kiitollinen, että onnistuimme vuokraamaan tämän upean Villan! 

Mutta nyt ihanempiin asioihin; Villa Lumi @ Bali 


Villa Lumen omistaa suomalainen pariskunta Ulla ja Janne. He ovat rakennuttaneet Villa Lumen ja vuokraavat sitä tosiaan meidän muiden iloksi eteenpäin :) Alla Ullan ja Jannen tarina..

"Me mentiin siis neljä vuotta sitten balille reppureissulle ja ihastuttiin
samointein baliin, luontoon, lämpöön, ihmisiin, uskontoon ja muutenkin
hindulaiseen elämänmenoon niin että kahden kuukauden olon jälkeen oli jo
oman villan suunnitelmat valmiina! Pecatu valikoitui erittäin helposti
alueen rauhallisuuden ja turvallisuuden vuoksi parhaaksi paikaksi eikä ole
kaduttanut hetkeäkään! Toiveena olisi taas lähteä balille pidemmäksi aikaa
asumaan, viimeistään sitten oikeesti isona jopa muuttaa sinne pysyvästi!"


Enkä yhtään ihmettele, että he ihastuivat paikkaan! Niin ihanan rento elämäntyyli balilaisilla ja ihmiset siellä ovat uskomattoman ystävällisiä <3 Mekin nautimme paikasta täysin siemauksin ja harmitti jo viikon jälkeen pakata laukut ja lähteä..


Jos olet matkaamassa Balille, eikä huvita mennä hotelliin, niin suosittelen Villa Lumea! Ihanaa oli olla kahdestaan, mutta myös toinen pariskunta tms olisi hyvin mahtunut yläkerran makuuhuoneeseen asumaan :) Villan nettisivuilta täältä pääset kyselemään varaustilanteita, jos innostuit paikasta :)

Oli niin ihanaa saada olla omassa rauhassa, ilman muita turisteja tai "oikeasta Balista" suljettua hotellialuetta. Toinen pystyi ottamaan aurinkoa ja toinen nukkua päiväunia <3

Villa sijaitsee siis Balin eteläisessä osassa, Pecatussa. 

Kaikki kuvat saa isoiksi klikkaamalla! Pienensin vain osan tähän, kun olisi tullut kilometripostaus muuten :)

Alakerran makuuhuone vaatesäilytystiloineen
Yläkerran upea romanttinen sänky
Koko talo oli ihanasti sisustettu ja täynnä upeita yksityiskohtia

Ulko-olohuoneessa oli ihana rentoutua, kun katossa pyörivä tuuletin viilensi oloa.

One happy blogger <3
Villa Lumi

Meidän koko Balin matkamme oli ikimuistoinen ja ihana! Lisää Bali -postauksia tulossa vielä, joten sinnepäin matkaavat ainakin, pysykäähän kuulolla ;)

21 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttia kuvia! Ihan kuin jostain postikortista. <3
    Tuollaisessa paikassa voisi mielellään viettää kaikki talvet. ;)

    Et ole ainoa, joka on tuosta "huijauksesta" valitellut.
    Ja kyllähän sitä tuli itsellekin vähän huijattu olo, kun supervalkaisu paljastuikin joksikin, joka mahdollisesti kestää muutaman hassun kuukauden ja hoitaja (mikälie) sanoi jo maksettuani, että valkaisu ei tule vaalentamaan hampaitani juurikaan. (?!) Ja poltti vielä ikeneni, sekä huuleni sillä aineella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös, ihan haikeana noita katselen! Kyllä olisimme mielellään jääneet pidemmäksikin aikaa <3 Niin ihana paikka oli!

      Nojoo, aika paljon noita tarinoita saa kuulla ja lukea netistä :/ Poistin ko yrityksen mainokset myös blogistani samantie, sillä en todella halua mainostaa tuollaista huijari-yritystä :/

      Ihan kamala tuo sinunkin kokemuksesi, onneksi ei jäänyt mitään pysyvää! Hui!

      Poista
  2. Aaaw, miten ihanan näköistä! Ehkä parhaiten saakin reissusta irti juuri noin, voi tavallaan elää paikallista arkea. Matkakuume iskee.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös, niin ihanan väristäkin! Täällä harmaudessa tulee kyllä ikävä noita maisemia! Oli kyllä ihana nähdä sitä aitoa elämää siellä paikanpäällä, antoi paljon lisää matkaan <3

      Poista
  3. Ihanaa katsella näitä kuvia <3 Tosi kauniilta näyttää ja kuulostaa ihan mahtavalta koko teidän loma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan huippu loma, ikävä jo takaisin :) Lisää postauksia tulossa vielä lisää! ;))

      Poista
  4. Vitsi miten upea paikka! WAUTSI! :)

    En mä tiennyt, että kirjoitat blogia?! Ihana yllätys! Löysin sut ihanaisen Monan kautta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana <3 Oli kyllä niin upea paikka!

      Nojoo, tämä on ollut minun pikku salaisuus ;) Hiljalleen on kyllä monet tänne löytäneet ja M laittoikin tänään viestiä, että olit laittanut linkin, hihh :))

      Mona on kyllä niin ihanainen <3 Elinankin blogin löysin vasta hetki sitten ja oli kyllä kivaa löytää tutun blogi!

      Poista
  5. Tilasin kerran jalkahoidon, koska se oli puoleen hintaan. En saanut koodia jolla olisin voinut lunastaa sen. Jäi kyllä paha maku suuhun koko touhusta. He väittivät lähettäneensä koodin minulle. En saanut edes rahojani takaisin.

    mitä kokemuksia sulle jäi?

    xx Heidi Caterina

    searchingforlbd.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just, ei ole kyllä kovin hyvää toimintaa heiltä!

      Meillä tosiaan viikko ennen Balille menoa, ilmoitti City Dealin kumppani, että hotellivarauksemme on peruttu, sillä he ovat päättäneet yhteistyön ko paikan kanssa. Oli siinä sitten taistelua City Dealin kanssa, kun he eivät meinanneet palauttaa rahoja meille :/ Pitää kirjoittaa joskus vaikka tarkempi tarina, mutta tosiaan en suosittele yrityksen diilejä ikinä kenellekkään enää! Ihan huijausta :/

      Kiitos muuten kommentistasi <3

      Poista
  6. Todella mahtavan näköinen ja kuuloinen Villa teillä ollut! <3 Aah,sinne olisi varmasti mielellään jäänyt pidemmäksikin aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olisi kyllä mielellään jäänyt <3 Pitää vain toivoa, että joskus pääsisi vielä takaisin noihin maisemiin :)

      Kivaa sunnuntaita Mirja sinulle <3

      Poista
  7. Ihana paikka, taidan näyttää miehellekin noi kuvat ja saitin, jos sekin innostuisi yhtä paljon kuin minä ;) Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näyä ihmeessä! Ja seuraavaksi ajattelin tehdä postausta lähialueen rannoista, joten nekin vain miehelle näyttöön ja eikun lomaa varailemaan ;))

      Kivaa sunnuntaita myös sinne :)

      Poista
  8. Heipsan, eksyin vasta pari päivää sitten hurmaavaan blogiisi! Keep up the good work, mutta mkä parhainta, olen itse lähdössä ensi kuussa kuukaudeksi Balille ja muutamaksi päiväksi Singaporeen ja kaikki vinkit otetaan vastaan varsinkin kun majoitusta olen vasta kartoittamassa. Itselläni on ainakin yhdeksi viikoksi villa poolilla hakusessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun eksyit tänne ja kiitos kommentistasi <3 Suosittelen todellakin lämmöllä tuota Villa Lumea! Siellä on kaksi makkaria, joten sinne mahtuu ainakin kaksi pariskuntaa hyvin, mutta myös kaveriporukalla ihana paikka :) Olenkin vielä jatkamassa matkapostauksia, joten kiitos kun kommentoit, sillä ajattelin jo kaikkien olevan kypsiä noihin matka-juttuihin ;D

      Ihanaa, kun saat olla siellä jopa kuukauden <3 (=kade)! Suosittelen kyllä tuota rauhallista Pecatun aluetta, mutta kuukaudessa kuitenkin ehdit asumaan vaikka missä puolilla saarta :)! Seuraavaksi luvassa Ubud reissumme esittely ja sitten varmaan eri rantoja missä ehdimme lyhyen viikon lomamme aikana käymään! Myös muuten tuota skootterin vuokrausta siis ehdottomasti suosittelen ainakin noille rauhallisemmille alueille!!

      Poista
  9. On nastaa lähteä ja en tod. ole kyllästynyt matkapostauksiin. Tulin juuri Thaimaasta Khao Lakista ja elämässä pitää ottaa joskus kunnon irtiottoja ja nyt on sellaisen aika minulla monen vuoden hetkisen työrupeaman jälkeen ja reissuun lähden yksin :)Alustavasti olen suunnitellut, että viettäisin aikaani alueella Jimbarrah/Nusa Dua, Amed, Ubud, Lombook/Gili, Singapore ja tietty kai Kuta ja muut "turistihässäkät" on myös käytävä pikaiseen tsekkaamassa. Löysin unelmapaikan jo ensimmäiseksi viikoksi ja majoitus on varattu omalla poolilla Jimbarran Cliffs Hotel and Spa http://www.jimbarancliffs.com/ . Ja tuo skootteri...not my cup of tea, hee... vetäisin skootterilla autoa päin nuorena, joten chaufföriä tarvitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, olet kyllä niin rohkea! Monella jää tuollaisen irtioton tekeminen väliin ja varmasti vanhempana harmittaa sitten :) Ja hei tuo Jimbaranhan onkin aika lähellä Pecatua missä me olimme! Ihanaa, sun täytyy ehdottomasti suunnata Uluwatuun katsomaan auringonlaskua ja sitten Balangan (meniköhän oikein) rannalle, joka on tuossa lähellä :) Taksejakin Balilla onneksi saa, mutta kyllä skootteri oli huippu! Tosin en olisi itsekkään uskaltautunut rattiin :D Ja Hui, toivottavasti ei kuitenkaan käynyt pahasti törmäyksessä :S

      Varmaan ensi reissupostauksessa kirjoitan juttua Uluwatusta ja Balangan rannasta, joten stay tuned ;)

      Poista
  10. kokeile käydä Gili Islands! Täydellinen bloggaaja! :)

    VastaaPoista

Ihanaa, kun piristit päivääni jättämällä kommentin :)