keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Talika

Ostin mainonnan uhrina viime viikolla tällaisen ripsien pidennys / vahvennusseerumin. Olen joskus aikoinaan pitänyt ripsien pidennyksiä, mutta koen niiden olevan liian överit minulle. Nyt olen reilun vuoden verran jo ollut ilman niitä ja hyvin pärjännyt :) Kuitenkin tuntuu, että omat ripset kärsivät pidennyksistä hieman ja ajattelin nyt kokeilla tätä tehohoitoa ripsilleni.Muutaman päivän olen vasta kokeillut, joten kerron vielä tuon kuurin jälkeen sitten kokemuksista paremmin.

Tuotteesta luin täältä.
Onko kellään tästä tai vastaavasta kokemusta? Onko tuotteet auttaneet?

Omani ostin Sokokselta, jossa huomasin olevan myös tulevan Äitienpäivän kunniaksi kiva kampanja.

6 kommenttia:

  1. Ite oon nyt käyttänyt tota muutaman viikon verran, enkä ihan hirveästi eroa ole ainakaan vielä huomannut. Yksi muutos on kyllä tullut ja se on että ripset pysyvät taivutettuina kauemmin. Itsellä on yleensä taivuttaminen ollut aivan turhaa kun ei ne vaan pysy, mutta sen jälkeen kun aloin talikaa käyttämään niin ehdottomasti pysyy kauniina silmämeikki :) Niin ja tuntuvat ainakin vähän tuuheammilta ja olen huomannut senkin että päivän aikana huomattavasti vähemmän tippuu ripsiä kuin aiemmin, nimim. mieletön silmienhieroja!

    Katsotaan vielä jos ne sieltä alkaisi kasvamaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei huomasin myös jo parin päivän käytön jälkeen tuon ripsien taipuvuuden :) Raportoin omasta kokemuksesta sitten kyllä vielä myöhemmin lisää, toivottavasti toimii hyvin :)

      Poista
  2. Tuo on mielestäni tosi hyvä tuote! Käytin sitä itse ripsipidennyksien poiston jälkeen ja omat ripset kasvoivat huomattavan nopeasti takaisin entiseen pituuteensa :) Jotain taikaa siinä siis on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, hyvä että hyviä kokemuksia kuulee :) Olisi pitänyt tosissaan heti ripsien poiston jälkeen tuota ostaa, sillä pitkään kärsin tyngistä räpsyistä :/ Nyt en malta odottaa että tuloksia alkaa kunnolla näkymään!!

      Poista
  3. Kerro sitten miten toimi:) en oo vie uskaltanut kokeilla!

    VastaaPoista

Ihanaa, kun piristit päivääni jättämällä kommentin :)