keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Ihosta

Täällä siis kirjoitin alunperin iho-ongelmistani ja syistä niihin. Täällä ja täällä taas löytyy aikaisemmat kirjoitukset tästä taistelusta, jota ihoni eteen käyn. Kävin nyt siinä kolmannessa timanttihionnassa ennen lomaani. Muutamia viikkoja iho on nyt saanut siis tuon jälkeen levätä ja kunto on parempi, kuin aloittaessani hoitoja. Vieläkin on epäpuhtauksia, mutta selkeästi iho on tasaisempi ja hengittää paremmin :) Olin valmistautunut jo ennen näitä hoitoja tehottomuuteen, jonka olen liian monen eri ihonhoidon kokeilun jälkeen todennut. Mutta onnekseni tästä hoidosta on ollut apua ja toivon todella, että iho tästä kesää kohden tulisi vieläkin parempaan kuntoon.

Ihanaa olisi pystyä kulkemaan täysin meikittä kesällä, mutta jos ei täysin, niin ehkä Lumenelta testiin saaduilla CC -voiteilla edes pärjäisi. Niistäkin kirjoitan vielä heti niitä kokeiltuani :)
Ihonhoitotuotteina käytän siis vieläkin näitä Medicalian tuotteita. Olen ollut tuotesarjaan todella tyytyväinen ja se on ihanan hellävarainen iholleni!
Huomasin, että matkan jälkeen ihoni on ollut normaalia kuivempi, joten täällä vilahtanut Pevonian seerumi on ollut todelliseksi avuksi.


No vieläkään ei tämä ihoprokkikseni ole täysin ohi. Pitääkin kysyä vielä kasvohoitajaltani Siluetti Spa:ssa, että mitkä olikaan ne hivenaineet / vitamiinit, joita hän minulle suositteli! Olin liian rentoutuneena taas super ihanassa hoidossa, sillä unohdin ne tyystin sieltä lähtiessäni ;D On vain niin ihanaa päästä siihen ihonhoitajan käsittelyyn ja päästä tyystin rentoutumaan.. Hetkeksi saa unohtaa stressin sekä kiireen ja vain keskittyä siihen hetkeen!


Timanttihiontaa harkitseville ajattelin vielä kertoa, että siihen kannattaa mennä ennen voimakkaita kevät- ja kesäauringonpaisteita! Se nimittäin herkistää ihoa auringolle ja kukaanhan meistä ei halua nassuamme polttaa ;)

Siluetin muita kasvohoitoja näet täältä.


Onko siellä muilla kokemuksia timanttihionnasta ja kuinka se on teillä auttanut?

6 kommenttia:

  1. Itse kävin myös timanttihionnassa ja se kyllä tasoitti kasvojen väriä tosi hyvin. :) Ajattelin mennä uudestaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas huomenna hoito, jota innolla odotan! Ihossa todella alkanut hiljalleen tapahtua muutosta :)

      Poista
  2. Mulla on tuo edellinen postaus ihosta mennyt ilmeisesti ohi, mutta kai tassa viela ehtii! Itsella kavi myos etta pillereiden lopetettua alkoi ilmestya muutamia mutta erittain arsyttavia nappyja ja epapuhtauksia. Tilanne ei ole dramaattinen joten olen kokeillut vaan muutamia luonnonmukaisia konsteja. Juon aamulla yhden sitruunanmehun lampimassa vedessa ja vihreaa teeta paivan mittaan, ehka vain kuvittelen mutta tuntuu etta tuo sitruuna kirkastaa juurikin ihoa. Lisaksi olen huomannut etta sokeri saa ihoni kukkimaan. Sitahan saakin tarkkailla vaikka missa epatodennaikoisissa ruoissa kuten maustetuissa jogurteissa (erityisesti vaharasvaisissa joten ostan kaiken normaalirasvaisena), amerikkalaisissa muroissa, soija- ja pastakastikkeissa. Itsesta tuntuu etta ruokavaliiota tarkkailemalla ihokin on rauhoittunut, olen kuitenkin niin laiska etten jaksa vastustaa suklaapalaa tai salmiakkia kun sita on tarjolla, mutta yritan syoda mahdollisemman luonnonmukaisesti eli juurikin tayssuklaata eika jotain marspatukkaa jossa on paljon lisa-aineita ja salaatinkastikkeeksi viinietikkaa ja oliivioljya.

    Ulkoisesti kaytan Bodyshopin organic-sarjaa, hyvaksi havaittu, ja oliivioljya (esim silmameikin puhdistamiseen). Tulipa pitka sepustus, toivottavasti sun hoidot tuo etsityn tuloksen! Tiedan sen tunteen kun itsea hairitsee hemmetisti vaikka toiset on vaan etta "eihan tuota nyt melkein edes huomaa!".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtii hyvin :) Hyviä vinkkejä ja samoja kokemuksia minullakin sokerista! Sitä on todella jemmattuna vähän jokaikiseen ruokaan!! Ärsyttävää vain olla niin pikkutarkka ruoan suhteen, ei jaksaisi ;)

      Kiitos siis kokemuksiesi jakamisesta!

      Poista
  3. Ihana kuulla, että iho on parempaan päin. :) Saako sillä hionnalla myös arpia pois? Kaikki hoidot ei sovi psoriaatikoille, joten on vaihtoehdot avoinna.
    Huomenna aloitan eri pilleri merkin kera. En uskaltanut kokonaan jättää pois, joten vaihdan kevyempään vaihtoehtoon. Katotaan miten nassun käy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mielestäni hoito on tasoittanut arpianikin! Tsemppiä ihana sulle <3 Toivotaan, että merkin vaihto auttaa :)

      Poista

Ihanaa, kun piristit päivääni jättämällä kommentin :)