maanantai 30. syyskuuta 2013

Aloe Vera; Morning Shot


Muistatte varmasti taisteluni ihoni kanssa? Noh, seuraava niksi on taas otettu käyttöön. Kuulin ystävältäni Aloe Verasta ja samantien aloinkin googlailemaan tuotetietoa. Aloe Vera juoma auttaa monilla myös ihon kuntoon, joten pakkohan minunkin oli tätä alkaa kokeilemaan. Aloe veran vaikutuksia kuvaillaan näin; "Vahvistaa suoliston limakalvoja ja auttaa kehoa säilyttämään luonnollisen puolustuskykynsä. Parantaa vitamiinien ja antioksidanttien saantia ravinnosta ja ehkäisee happovaivoja. Vaikuttaa myös suoliston mikroeliöstöön niin, että proteiinin saanti helpottuu." (www.foreverliving.com)

Olen aikaisemmin kokeillut Aloe Veraa ihan "au naturel" ja maku ei todella ollut hyvä (vaikkakin sekin parempi, kuin esim MSM jauhe!). Nyt kuitenkin aloitin juomaan tätä Persikan makuista Foreverin Aloe Veraa, joka on todella herkullista. Persikan makuinen aloe vera -juoma on ihana aloitus aamulle. Otan sitä shottilasillisen aina aamuisin tyhjään mahaan, enkä enää ilman osaisi olla :)
Nyt muutaman viikon käyttäneenä huomaan olevan paljon energisempi ja toki myös vatsan suhteen on eron huomannut. Ihoa varten annankin aineelle vielä armonaikaa, sillä muutamassa viikossa harvoin edes lääkkeet ehtivät vaikuttaa, saatika luonnontuotteet ;) Kuitenkin pientä kuulautta olen huomannut, mutta mitään ihmeitä vielä ainakaan ei ole tapahtunut. Lähinnä juurikin energiat ovat olleet ihan pilvissä tämän myötä!

Olen tosiaan nyt käyttänyt Forever merkkistä Aloe Veraa ja makuna tämä persikka. Koiralle ajattelin kokeilla maustamatonta tavaraa, sillä tätä voi tosiaan myös lemmikeille antaa. Koiralla iho on melko kuiva, joten katsotaan josko aineesta olisi pikkuisellekin hyötyä.

Voin raportoida taas myöhemmin lisää, kunhan olen hieman pidemmän aikaa ainetta testaillut. Todella toivon tästä löytyvän avun pirteyden sekä vatsan hyvinvoinnin lisäksi myös ihooni!
---
I´ve been testing aloe vera for my skin, just one shot in the morning and I already feel so much energetic!

10 kommenttia:

  1. Hmm. Mäkin olen taistellut ihoni kanssa pitkään. Vihdoin olen löytänyt oikean kombon: pesen naaman illalla ja aamulla meine base-mineraalisuolalla, meikinpuhdistukseen voi sitten käyttää vaikka jotain normi pesuainetta ennen tätä. Meikeissä käytän vain mineraalimeikkejä ja EN RASVAA nassua ollenkaan. Ihan hassua, että olen ollut rasvaamatta varmaan vuosia ja iho on huippukunnossa, mutta eilen vetäsin illalla jostain syystä naamarasvan saunan jälkeen ja aamulla naamassa oli heti kaksi näppyä :( Sama juttu rintakehässä. Stressillä on tietty suuri vaikutus, mutta jos se puoli on kunnossa, niin noilla olen saanut kyllä ihmeitä aikaan!! :) Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, tuosta meine basesta olenkin kuullut, mutta en ole vielä testannut! Pitää ehdottomasti kokeilla :)

      Poista
  2. Juttelin juuri tuttuni kanssa ihonhoidosta ja sen vinkki oli ruokasooda! Hänen moni tuttu on saanut ihon kuntoon tällä aineella, mutta hetken googlailun jälkeen tuttuni ei taida olla aivan yksin. Ruokasoodaa voi laittaa puhdistusaineen joukkoon, millä normaalistikin peset kasvot. Googlen avulla löytyi ruokasooda + öljy -komboja. Tämä kuulostaa niin uskomattomalta, että pakko itsekin kokeilla! :D (Kuulin tästä siis vasta eilen) Kokeile, jos uskallat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, onpas eksoottista, mutta pitääkin selvitellä tätä lisää, kiitos vinkistä!

      Poista
  3. Mistähän tuota aloe veraa löytää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä Foreveriä myyvät yksityiset jälleenmyyjät, laita minulle vaikka meiliä ja voin yrittää auttaa sinua löytämään lähimmän myyjän :)

      e.placefordreams@gmail.com

      Poista
  4. Tosta MSM:stä sen verran, että kaadappas lusikallinen suoraan suuhun, päälle vettä ja nielaiset. Ei maistu läheskään niin pahalta kuin lasissa veteen sekoitettuna, kuulostaa hullulta mutta todella toimii ja näin saan itse joka aamuiset mömmöt alas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kikkaa pitää heti tänään testata, kiitos vinkistä :)

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä tuotteelta, mistä tuota pitäisi lähteä etsimään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä Foreveriä myyvät yksityiset jälleenmyyjät, laita minulle vaikka meiliä ja voin yrittää auttaa sinua löytämään lähimmän myyjän :)

      e.placefordreams@gmail.com

      Poista

Ihanaa, kun piristit päivääni jättämällä kommentin :)