tiistai 14. elokuuta 2012

Liguria

Comolta ajettiin suoraan kohti Liguriaa, eli Italian omaa rivieraa. Siellä yövyttiin Genovassa ja San Remossa. Genovasta en jotenkin syttynyt, se oli liian "iso kaupunki" tälle road tripille, jossa haluttiin nauttia siitä kauniista perinteisestä Italiasta, jota aina kuvissa näkee. 
 Genovan kaupunkimaisemaa. Voi olla, että me ei vain osattu mennä oikeille seuduille, mutta tosiaan meitä kaupunki ei sytyttänyt.
Meillä oli suunnitteilla mennä myös reissulle Cinque Terren viiteen pikkukylään, mutta niihin ei pääse ajamaan autolla ja helle oli aika kova siihen, että kävelisi juna-asemalta toiselle ja patikoisi kylissä ;D Joten jätettiin se suosiolla toiseen kertaan.
Genovan laitamilta alkoi taas mukavat maisemat, kun päätettiin ajella rauhallisesti rantaviivaa pitkin kohti San Remoa. 
 Nämä talot olivat vain niin syötävän söpöjä! Ylläolevaan taloon on siis maalattu noi "tiilet" :D
 Vuoriteillä huomasi aina helposti rantojen sijainnit, sillä tienreunat olivat täynnä autoja.
 Pysähdyttiin matkanvarrella muutamiin monista söpöistä pikkukylistä. 
 Todellista väriterapiaa!
 Maisemia matkanvarrelta.. tunneleita..
 ..ihania saaria..
 ..söpöliini autokouluauto..
 ja kapeita kujia.

Seuraavaksi postausvuorossa San Remo :)

16 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, ja todellakin väriterapiaa! Oma matkakuume ei kyllä yhtään helpota näitä katsellessa! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, niin kauniita värejä sai kyllä matkalla ihastella <3

      Onneksi varasin jo seuraavan reissun Ranskaan, sillä itselläkin tuli taas kova matkakuume kuvia läpikäydessä :)

      Poista
  2. Voi että! tosi ihania ja värikkäitä kuvia! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia!

    Olin viime kesänä parin mimmikaverin kanssa kiertämässä Italiaa, ja mulle jäi Genovasta samat fiilikset kun sulle. Tosin oltiin siellä vain yksi päivä ja yksi yö, joten ehkä jos olisi viipynyt pidempään olisi nähnyt paikkaa vähän kattavammin. Me tehtiin se Cinque Terren reissu kamalassa helteessä, ja jokaiseen viiteen kylään patikoiden. Ehkä jo toisen kylän kohdalla alkoi kaduttamaan se edellisen illan viinipullollinen :)

    Ihanaa reissua, nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No me oltiin myös vain yksi päivä ja yö, joten voi silläkin olla asian kanssa tekemistä. Toisaalta jäi se fiilis, että onneksi oltiin vain yksi yö! Hahahah, mulla olisi varmasti ollut sama fiilis, sillä edellisenä iltana siemailtiin talon viiniä ;))

      Reissu oli kyllä ihana <3

      Poista
  4. Ah, mitä värejä!! Niin unelmareissu teillä ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä kaikille vastaavaa lomaa joskus <3

      Poista
  5. Genova ei oo kyllä mikään kaunis kaupunki, Italian mittakaavassa. Kävittekö muuten Portofinossa, se meinaan on! About 30 min. Genovasta pieni kalastajakylä. Jos joskus muuten haluat mennä Toskaanaan, kannatta mennä myös rannikolle Versiliaan. Esimerkiksi Forte dei Marmi on aivan ihan paikka! Koko rannikko on muutenkin kaunista ja siellä on helppo kulkea paikasta toiseen pyörällä. Mitä parasta(ainakin omasta mielestäni)siellä on tosi vähän ulkomaisia turisteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei itseasiassa käyty ollenkaan sitten siellä Genovan itäpuolella, sillä matkamme meni kohti Ranskaa. Mietittiin kyllä jo seuraavaa reissua juurikin sinne Italian "itäpuolelle", kun nyt ajettiin vaan pohjoisesta etelään ja sieltä Etelä-Ranskaan. Kiitos tosta vinkistä, pitää laittaa muistiin seuraavaa lomaa varten sitten <3

      Ja joo, jossain jo ahdisti, kun esim menut oli Venäjäksi :/ Kyllä sitä kuitenkin haluaa kokea sitä "aitoa paikallista elämää", eikä turistijuttuja.

      Poista
  6. Upeita kuvia! Nuo maisemat muistuttaa ihan monta-monta vuotta sitten tehdystä reilimatkasta eteläiseen Espanjaan. Mutta tonne Rivieralle on kyllä päästävä jossain vaiheessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, ihana Espanja <3 Ehdottomasti! Voin lämmöllä suositella reissua tuonne :)

      Poista
  7. Ihania kuvia!
    Me kaveltiin kerran Cinque Terre putkeen...oltiin kylla suunniteltu etta kyla per paiva...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana, oot ollut siellä!! Oliko niin ihana, kun jutut antaa ymmärtää?

      Poista
  8. Cinque Terreen kyllä kannattaa mennä toisella kertaa! Ihana paikka ja kiva patikoida kylien väliä ja ottaa välillä juna jos ei jaksa.. Voisin mennä uudestaan sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, sinne pitää kyllä ens kerralla mennä <3 Kiitos vinkistä :)

      Poista

Ihanaa, kun piristit päivääni jättämällä kommentin :)